Lehtikaali taimi - kpl
Lehtikaalin taimi on ekologisesti tuotettu. Sen viljelyssä on käytetty luomutaimimultaa sekä luonnonmukaisesti tuotettuja siemeniä. Taimi on kasvatettu Green City Farmin kasvihuoneessa Malmilla Perho Liiketalousoppilaitoksella.
Taimen voi hakea 26.5. – 30.5.2025 Green City Farmilta Malmin kampukselta ma-pe klo 9 - 15 tai la 24.5. taimimyyntipäivänä klo 10 - 15. Hausta voi myös sopia erikseen.
Hausta voit olla yhteydessä Anna Piekkalaan, anna.piekkala@perho.fi
Brassicaceae – heimo, Ristikukkaiskasvit
Lehtikaali on lähimpänä alkuperäistä villikaalia eikä se muodosta kerää. Lehtikaali on väriltään vihreä tai tumman vihreän punainen. Lehtikaalista syödään usein vain erillisenä kasvavat lehdet.
Lehtikaali on todennäköisesti kulkeutunut Suomeen viikinkien mukana Saksasta tai Englannista esihistoriallisena aikana. Lehtikaali kuitenkin joutui noin 1700-luvun jälkeen Euroopassa uuden ja satoisamman lajikkeen, valkokaalin syrjäyttämäksi. Kuitenkin esimerkiksi vuonna 2013 lehtikaalista nousi kotimaassamme ¨hittikasvis ja se on jatkanut suosionsa kasvattamista.
Voimakkaan makuinen jopa makea (ensimmäisten pakkasten jälkeen kerätty) lehtikaali on helppo ja monipuolinen kaveri keittiössä. Lehdet sopivat ujutettavaksi melkein mihin tahansa paistokseen, wokkiin, piirakkaan tai vaikka smoothieen. Kaalista voi tehdä myös vaikka rapeita sipsejä. Yksinkertaisimmillaan napsitaan vain pois puinen lehtiruoti, revitään kaali palasiksi, puristellaan käsin hetki oliiviöljyn ja suolan kanssa. Näin herkullinen salaattipohja on jo valmis. Se sisältää paljon C-vitamiinia. Lehtikaali on hyvä raudan, kalsiumin ja proteiinin lähde kaikille, mutta erityisesti osana kasvisruokavaliota.

kuva: semenco.se